tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kevät ja paniikkihousut

(minulta alkaa ihan oikeasti loppua ideat otsikkojen suhteen… :)) 

Hei taas ja anteeksi pitkä tauko! Minun on pitänyt kirjoittaa monta kertaa, mutta aina jokin harhauttaa minut. Aloitin kirjoittamisen jo edellisviikon perjantaina, mutta kämppikseni oli kutsunut huoltomiehen kertomatta minulle, joten kun hän tuli sisään omalla avaimellaan, en ollut vielä pukenut vaatteita päälleni ja se kokemus sai minut unohtamaan koko bloggaamisen. Tai luulen, että se sai meidät molemmat unohtamaan vähän kaiken joksikin aikaa. Pojan ilme oli kyllä näkemisen arvoinen.

Ja sitten viime viikolla olin yhtenä päivänä aikeissa kirjoittaa, kunhan kävisin ensin kaupassa, mutta se jäi, koska siellä kaupassa joku mies huusi minulle! :D Menin ihan tavallisesti kassalle ja itse asiassa huomasin kyllä, että muutaman metrin päässä oli mies pyörätuolissa, mutta oletin, että hän katsoi jotain tavaraa, joten menin jonoon. Hän alkoi huutaa minulle, että etuilen ja että miten röyhkeästi kehtaan etuilla jonossa pyörätuolissa olevan eteen. Ihmiset tuijotti ja se oli ihan hirveää! Hän oli monen metrin päässä kassasta ja edellisestä kassalle jonottaneesta, miten minä olisin voinut tietää, että hän ilmeisesti sitten oli kuitenkin jonossa?! Yritin selittää, mutta hän vain huusi. Ja minä vielä aina päästän vanhukset tai sellaiset, joilla on vain yksi tavara, edelle ja minua nolotti ja harmitti ihan hirveästi ja se oli niin kohtuutonta!

Tai ehkä hän antoi tilaa edellä oleville, jos jotain inhoan niin sitä, miten joillain ihmisillä on tapana tunkea ihan toiseen kiinni kassajonossa. Se on ihan hirveää, kun on puristuksissa kahden ihan vieraan ihmisen välissä, eikä pääse sieltä minnekään, eikä uskalla liikahtaakaan, ettei vain osuisi keneenkään ja ihan oikeasti tuntee toisen ihmisen melkein ihollaan ja kun sitten pari milliä liikkuu eteenpäin, päästäkseen siitä niskaanhönkijästä kauemmas, hänkin liikahtaa sen pari milliä! Miksi ihmiset tekevät niin?! Ei se jono liiku yhtään nopeammin, vaikka jonossa olijat olisi liimattu kiinni toisiinsa! Jospa se pyörätuolimies oli samoilla linjoilla… Joka tapauksessa siitä jäi ahdistunut tunnelma, varsinkin, kun kaikki siellä kaupassa katsoivat minua niin vihaisesti!

(Ja nyt sitten kun sain tämän kirjoitettua, netti katkesi moneksi tunniksi!)

Olen myös kehitellyt pienen Netflix -addiktion, joka vie aikaa kaikelta muulta. On kummallista katsoa tv:tä näin… Ennen aina jokin tv-sarja oli osa elämääni vuosia, nyt katson kaikki jaksot peräkkäin, enkä mitään muuta siinä välillä. Sain katsottua Gossip Girl:in, josta yllätyksekseni tykkäsin kovasti ja sen jälkeen katsoin uuden Sherlock:in, joka oli aivan loistava! Olen lykännyt sen katsomista, koska se jenkkiversio ei ole kovin kummoinen, mutta olisihan minun pitänyt tietää, että jenkit pilaavat parhaatkin brittisarjat omilla versioillaan! Se on todella hyvä, kannattaa katsoa, jos joku ei ole vielä nähnyt! Harmi vain, ettei sitä ole kovin montaa jaksoa. :(

Ja kaiken huipuksi nukkumisenikin on ollut todella levotonta, osin tv-sarjojen takia ja osin kai ihan kevään takia. Näin viime yönä unta, jossa juttelin Robert Downeyn kanssa ja hän pyysi minua ryhtymään rakastajattarekseen! Tiedän, että unien tulkinta on parhaimmillaankin epävarmaa, mutta onkohan mitään mahdollisuutta, että se olisi ollut enneuni? En ainakaan vielä luovu toivosta…

Maaliskuu on minulle aina vuoden kamalin kuukausi, mutta ainakin se on lähtenyt käyntiin ihan hyvin, en ole ollut mitenkään erityisen ahdistunut tai mitään. Varsinkin kauniilla ilmalla olen ollut ihan positiivisella mielellä, tänäänkin aurinko paistoi lämpimästi ja linnut lauloi (ja katupölyn takia pääni räjähtää) ja ilmassa tuoksui jokin teollinen liuotin…?!! En tiedä, onko sekin kevään merkki, mutta muistan kirjoittaneeni siitä tänne jonain aiempanakin keväänä, joten ehkä se sitten on! Joka tapauksessa olen edelleen ihan ok, tämä taitaa olla jonkinlainen ajallinen ennätys! Olen ollut ”ihan ok” jo ainakin marraskuusta lähtien! Toivottavasti se jatkuu!

Ai niin, ostin helmikuussa sen kuukauden uusi juttu  -jääjugurtin. Se oli hirveää! :D Siis maultaan, ei se itse tapahtuma. :) Olin kuvitellut, että sen pystyisi vaivatta kuvittelemaan jäätelöksi, mutta niin hyvää mielikuvitusta  ei ole kenelläkään… En edes tiedä, miksi olen kuvitellut, että se olisi herkullista, koska en erityisesti tykkää jugurtista ylipäätään. No, tulipa testattua! :) Nyt tämän kuukauden uudeksi jutuksi saa kelvata ne nettitreffikuviot, mikäli edes selviän niistä hengissä. Jos kuolen stressiin, niin odotan teidän sitä ehdottaneiden edes tuntevan pienen piston sydämessään… Se on ollut aivan kammottavaa! Ja se saa minut tuntemaan itseni niin surkeaksi olennoksi, koska kaikilla, jotka edes katsovat profiiliani, on jokin vaatimus, jota en täytä. Ei minulla ole koskaan ollut mitään harhaluuloja omasta markkina-arvostani, mutta tämä on kyllä toiminut aika hyvänä reality check:inä siltä varalta, että jokin toivon rippunen jossain vielä eli. Luin jotain profiilia ja pidin siitä ja ajattelin, että hän voisi olla yksi niistä ”ei varaa valittaa” –miehistä, joille voisin kirjoittaa, kunnes sitten pääsin kohtaan: ”naisen pitää olla kokopäivätyössä”. Niinpä… Ymmärrän kyllä, mutta on outo kokemus katsoa profiileja toisensa perään ja lukea, miten heillä kaikilla on ainakin jokin vaatimus, joka pudottaa minut pelistä. Tämä nyt varmaan kuulostaa ihan hullulta; olenhan 36 –vuotias, eikä kukaan mies irl ole koskaan osoittanut minua kohtaan mitään kiinnostusta, joten en mitään muuta odottanutkaan, mutta luonnollisestikaan kukaan ei tuolla kadulla /tms. tule minulle erittelemään syitä, miksi he eivät osoita minua kohtaan kiinnostusta, kun taas netissä näen ne syyt lueteltuna, että miksi juuri tämä mies ei huolisi juuri minua ja se on outoa... Se saa minut tuntemaan suurta häpeää itsestäni ihan uusilla tavoilla. :D Mutta minulla on suunnitteilla ihan oma postauksensa näistä asioista, joten kirjoitan niistä enemmän sitten siellä.

Mitäköhän muuta… Niin joo, otsikko tulee uusista housuistani, jotka ovat niin mukavaa materiaalia, että koen säännöllisiä ”voi ei, olen taas unohtanut housut” –paniikkihetkiä! Minun oli pakko käydä vähän shoppailemassa uusia housuja, koska kahdet edelliset pahoinpitelivät minut joka päivä. Satuin ennen joulua ostamaan kahdet housut, joissa molemmissa oli vetskari sivulla ja en saa sitä ikinä kiinni jättämättä ihoani sinne väliin ja sain niistä tarpeekseni. Mutta koska ollaan aihelistalla vajottu jo housuostoksiin, ehkä on syytä suosiolla uskoa, että kaikki tuli jo kerrottua. :)

Mukavaa maaliskuuta! :)


Ps. Näkyykö tämä blogi teillä jotenkin oudon näköisenä tällä hetkellä? (EDIT: Never mind, se kai johtui nettiyhteyden katkeamisesta. :))

6 kommenttia:

  1. Moi.Ihan minun tuuriani kun juuri eilen jätin kysymyksen edellisen juttusi luettuani ja tänään heti tulikin uutta tekstiä... :D
    -Ninna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sori, yritin vastata jo aiemmin, mutta nettiyhteys tosiaan katkesi ja olen niin hidas kirjoittamaan puhelimella, etten viitsi sillä vastata. :)

      Poista
  2. No mutta, ne ilmoitukset kertoo odotukset siitä ihmisestä, jolla on kaikki kohdallaan. Loppupeleissä kukaan ei löydä sellaista ihmistä, joka on itse täydellisyys, joten kokopäivätyövaatimuksesta voi varmaankin tinkiä ;) Tai no, jälleen kerran minä itse tinkisin ainakin. Itseasiassa tuollainen ehto on älytön! Ajattele jos sillekin äijälle kirjoittelisi upea miljoonaperijätär ja se olis vaan, että "eipä taida neidillä olla kokopäivätyötä..." :D

    Tsemppiä!

    Ja housut kuulostaa ihanalle, paniikista huolimatta :D

    - Rita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, mutta kyllähän niitä sellaisiakin naisia löytyy, jotka sitten täyttää kaikki toiveet, jossei ihan järjettömyyksiin mennä. Tosin eipä huolta, profiilini oli äsken poistettu ylläpidon toimesta "asiattoman sisällön" takia?!! Enpä tosiaan tiedä, mitä sekin mahtaa sitten olla...

      Kiitos! :)

      Housut on aivan ihanat, mutta pelottavat! :D

      Poista
  3. Voin kuvitella, miten tuollainen kauppaepisodi jää vaivaamaan mieltä. Mutta ihan turhaan! Ensinnäkin, joillain ihmisillä on raivostuttava tapa hengailla monen metrin päästä kassasta ja sitten, kun siihen joku menee, niin alkaa huuto "minun paikastani". Anteeksi vaan, mutta minun on vaikea uskoa, että nämä huutajat tosiaan ajattelisivat edellä olevia. Olkoonkin, että se kärryillä tuuppiminen ja vastaava on vähintään yhtä ärsyttävää kuin se monen metrin päässä "jonottaminen".

    Toisenna, se pyörätuoli ei kyllä liity asiaan mitenkään. Toki itsekin annan tilaa pyörätuolilla liikkuville ja vanhuksille ja päästän mielelläni sellaiset eteen, joilla on vaan se yksi tavara. Mutta tuollainen "Ettäs kehtaat etuilla pyörätuolilla liikkuvaa" mesoaminen on tosi noloa.

    Isäni on invalidi ja hänelle tulee it-lehti. Se on usein tosi mielenkiintoinen ja luenkin sen aina läpi. Uusimmassa numerossa oli juuri kolumni siitä, kuinka vammaiset ovat aina esimerkiksi lehtijutuissa jotenkin vain sairautensa uhreja ja "reppanoita" ja tämä kirjoittaja ei siitä asenteesta pitänyt. Tässäkin sen vaan näkee, miten syvälle asenne on iskostunut. Se mies kaupassa käytti heti hyväkseen pyörätuolitekijää ja sinua varmasti nolotti sen takia vielä enemmän ja ihmiset taatusti katsoivat vielä syyttävämmin (jos katsoivat). Ei-pyörätuolissa olevalle sitä olisi voinut sanoa, että "Minusta ette kyllä olleet jonossa, kun olette noin kaukana", mutta ei tällaisessa tapauksessa.

    Ja tämä ei tietenkään ole tarkoitettu millään tavalla vammaisia vastaan. Itse ainakin haluan heitä kohdeltavan kuin ketä tahansa, ei "reppanoina" :/ (enkä tarkoita myöskään, että sinä olisit kohdellut reppanana, meneepä vaikeaksi :P. Johtuu kellonajasta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä jäi kyllä kurja olo! Ja edellinen (minun mielestäni!) kassalle jonottanut oli siinä korien kohdalla ja se mies siellä tyhjän käytävän toisella puolella, joten olisi kyllä saanut olla vähintään ajatuksenlukukykyjä, että sen olisi arvannut! Ja hän ei edes kuunnellut, kun yritin selittää!

      Ymmärsin kyllä, mitä tarkoitit! Jäin ihan miettimään, että oliko hän siellä tahallaan väijymässä jotakuta, jolle saa huutaa, koska minnekään kassalle ei ollut pitkää jonoa! :D

      Poista