maanantai 27. kesäkuuta 2016

Blogisynttärit!

Yksi vuosi lisää on taas tullut bloggailtua, kokonaisuudessaan jo kuusi. Elämässäni on tapahtunut hyvin vähän näiden kuuden vuoden aikana, mutta minusta tuntuu silti, että olen ihan eri ihminen kuin silloin aikanaan aloittaessani. Vaikka en tietenkään ole, mikä on kai aika surullinen ajatus. Mutta voin paljon paremmin kuin silloin aikoinaan ja minusta tuntuu, että olen jossain määrin kasvanut ja kypsynytkin näiden kuuden vuoden aikana. Tarkastin eilen illalla oikean päivämäärän blogisynttäreille ja katsoin muutamia ensimmäisiä tekstejä ja kuulostan niissä ihan vieraalta ja oudolta. No, osin senkin takia, että olen näköjään lyhentänyt sanan minä, mikä ei ole minulle ominaista... Haluaisin käydä jokaisen tekstin läpi ja poistaa jokaisen lyhenteen, ne näyttävät ihan älyttömiltä! Sanon kyllä puhekielessä "mun" ja "mä", vaikka puhunkin muuten melko kirjakielisesti, mutta tekstissä ne näyttävät jotenkin teennäisiltä...! Olen vähän pitänyt kiinni siitä, etten lue vanhoja tekstejäni, koska luulen, että aika suuri osa niistä saisi minut kiemurtelemaan noloudesta ja päätyisi roskakoriin. Yksi blogini perusajatus on kuitenkin aina ollut se, että olen täällä sensuroimattoman rehellinen, enkä siksi halua tehdä niin. Aina kun etsin vaikka jonkun tapahtuman päivämäärää ja silmiini osuu jokin vanha teksti, se tuntuu todella oudolta! Olin sillä kirjoitushetkellä niin tietyssä olotilassa, että jälkeenpäin se tuntuu oudolta, koska en enää muista, mitä sillä hetkellä tunsin. Tai no, todennäköisesti ahdistusta ja pelkoa, ne ovat olleet niin suuri osa elämääni niin kauan. Ovat edelleenkin, mutta nykyään ne kuitenkin ovat hallittavissa mitoissa, ne eivät enää nielaise koko elämääni jonkinlaiseen mustaan aukkoon, josta en pääse pois sekunniksikaan. Minulla on edelleen vaikeita päiviä (tai yleensä vaikeita öitä) ja pidempiäkin vaikeita jaksoja, mutta elämäni ei enää ole samanlaista synkkää kaaosta kuin se niin pitkään oli. Minulla on nykyään jonkinlaista hallintaa oman elämäni suhteen, enkä enää ole vangittuna oman masentuneen mieleni sisään. Olen nyt ollut jo jonkin aikaa ilman lääkitystä ja toistaiseksi ainakaan oloni ei ole pahentunut. Mielialani vaihtelee ajoittain, mutta niin se oli lääkityksenkin aikana, joten olen toiveikas, että olisin ihan oikeasti jossain määrin parantunut. Vaikka kuten sanoin, kovinkaan paljon ei ole muuttunut näiden kuuden vuoden aikana, minä itse olen kuitenkin muuttunut. Ehkä jopa uskallan lukea koko blogin läpi jonain päivänä, mutta se päivä ei ole tänään.

Jo muutamana viime vuotena tähän samaan aikaan, on mielessäni pyörinyt ajatus siitä, josko blogi on tullut tiensä päähän. Olen saanut tältä blogilta ihan hirveän paljon, mutta minusta tuntuu yhä useammin, ettei minulla itselläni ole enää oikein mitään annettavaa. Mikä nyt ehkä on vähän hassusti sanottu, kun ainahan tämä on ollut olemassa hyvin itsekkäistä syistä. En ole koskaan tuottanut mukavaa luettavaa muille, tämä on aina ollut paikka, jossa voin puhua omista asioistani ja kertoa itsestäni ja elämästäni.  Minulla ei ole koskaan ollut oikeassa elämässä ketään, jolle voisin puhua mistään henkilökohtaisesta ja koska minulla ei ole edes kavereita, ei ole ketään, kenen kanssa jutella ihan tavallisista, arkisista asioista. Tietysti minulla on vanhempani, mutta en voi kertoa heille mitään, mistä he huolestuisivat tai mikä toisi heille pahaa mieltä ja muutenkin olisi eri asia jutella kaverien kanssa kuin vanhempiensa kanssa. Tämä blogi onkin tuonut minulle tavallaan virtuaalisia kavereita, mikä on aivan valtavan suuri asia. Mutta minusta on jo vuosia tuntunut, että tämän blogin kautta vain itsekkäästi otan antamatta mitään muille ja se vaivaa minua. Yritän kovasti keksiä jotain mielenkiintoista sanottavaa, mutta ei minulla oikeastaan ole mielenkiintoisia ajatuksia! :D Olen suunnilleen tylsin ihminen maailmassa, joten mistäpä minä niitä ottaisin. Mikä kenties selittää sen kaverittomuudenkin... :D Mutta en kuitenkaan ole valmis luopumaan blogista, joten olen ajatellut, että pitäisin pienen tauon. En vielä tiedä, minkä pituisen, mutta minusta tuntuu, että haluan kokeilla, miltä tuntuisi olla bloggaamatta. Vaikka en olekaan enää kirjoittanut niin usein, blogi kuitenkin on mielessäni ihan joka päivä ja jos minulle tapahtuu yhtään mitään sanomisen arvoista, ajattelen aina lähes ensimmäiseksi, että pitääpä muistaa kirjoittaa siitä blogiin! Koska ajatus lopettamisesta on pyörinyt mielessäni niin kauan, haluan testata, miten kokisin sen, jos ihan oikeasti lopettaisin. En tässä vaiheessa usko, että tämä tulee olemaan blogini loppu ja joka tapauksessa lupaan, että jos niin on, tulen kertomaan siitä, mutta pidän nyt ainakin jonkin aikaa taukoa. Tuskin kovin kauaa, mutta katsotaan.

Ja sanon nyt varmuuden vuoksi, että olen tällä hetkellä ihan ok, en haudo täällä mitään epätoivoisia ratkaisuja. :)

Mutta taas yhden kuluneen vuoden jälkeen haluan kiittää kaikkia, jotka ovat viitsineet kommentoida ja olla ystävällisiä minulle ja kannustaa ja tuoda elämääni niin paljon lisää sisältöä! Sillä on aivan valtava merkitys minulle, vaikka en varmasti oikein osaa sitä ilmaistakaan!

Joten, julistan blogitauon alkaneeksi! :) Vastaan toki mahdollisiin kommentteihin ja minulle voi myös lähettää sähköpostia, jos haluaa.

Ihanaa loppukesää kaikille lukijoille! :)


15 kommenttia:

  1. Voi niin mahtavaa että voit paremmin! Kyllä se elämä aina voittaa :-) ja sinä et ole todellakaan tylsä ihminen, sinulla on hyvä sanavarasto ja olet hauskan oloinen. Älä mollaa itseäsi, olet riittävän hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella toiveikas, että pahin olisi ohi lopullisesti! :)

      Ja kiitos ihanista sanoistasi! :)

      Poista
  2. Toivon niin, että löytäisit elämääsi niitä asioita, joita kaipaat kaikkein eniten. Olin itse jopa kymmenen vuotta samantyyppisessä tilanteessa kuin sinä: tunsin itseni maailman tylsimmäksi ja kaikin tavoin kauheaksi ihmiseksi, jota kukaan ei voi rakastaa, ja josta kukaan ei voi välittää. Pahimmillaan itkin viikkojakin putkeen ilman mitään sosiaalisia kontakteja ja odotin kuolemaa (jonka saapumista en äitini takia tietystikään voinut edesauttaa). Sitten tapahtui jotain, taisin rakastua itseeni :). Nyt voin paremmin kuin ehkä koskaan, ja vaikka olen edelleen yksin, olen hyvissä ja läheisissä välissä elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa (vink vink, minä itse). Vielä lukuvinkki sinulle: Steven C. Hayes: Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää. Aurinkoista kesää, J.B! Ajattelen sinua varmasti joskus vaikka et blogia kirjoittaisikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Anteeksi, että on kestänyt vastata! :( Muutin tosiaan kuun vaihteessa, joten en ole edes avannut tietokonetta. :)

      Ihanaa kuulla, että voit paremmin! Minäkin olen toiveikas, että pahin olisi lopullisesti takana, mutta ei auta kuin katsoa päivä kerrallaan. :)

      Kiitos, sinulle myös! :)

      Poista
  3. Kiitos taas yhdestä vuodesta :).

    Minä tykkään blogistasi, koska kirjoitat hyvin (äidinkielellisessä mielessäkin) ja ennen kaikkea aika tavallisista asioista. En nyt tarkoita masennusta, vaikka se myös itselleni onkin tavallinen matkakumppani hyvine ja huonompine aikoineen. Mutta kirjoitat sellaisista asioista, joita sisältyy useimpien elämään ja etenkin arkeen, koska arkeahan elämä suurelta osin on.

    Toivon kaikille tietysti onnea ja onnistumisia, mutta en jaksa blogeja, joissa vain puhutaan siitä, kuinka ihanaa elämä on ja halipusurakspoksuuhäährakastanrakastan. Sinun blogisi on rehellinen, vaikka tietysti toivon tosi paljon, että oppisit hyväksymään itsesi (joo helpommin sanottu kuin tehty, pata kattilaa soimaa). Kirjoituksesi ovat mielenkiintoisia, osaat olla myös tekstissä vuorovaikutuksessa lukijan kanssa. Ei todellakaan tunnu siltä, että vain purkaisit huonoa oloa täällä tms.

    Uskon, että pahin masennuksesi on hyvinkin voinut helpottaa lopullisesti. Itse sairastan toistuvaa masennusta, mutta ensimmäisen aivan hirveän masennuskauden jälkeen muut ovat olleet paljon lievempiä. Ensimmäinen tuntui juuri siltä, että elämässä ei ollut mitään muuta ja jokainen päivä oli taistelua. Nyt ne pahimmatkin hetket ovat siedettäviä, eikä oikein huonoa päivää välttämättä seuraa toinen.

    Joka tapauksessa hyvää taukoa sinulle - ja hyvää kesää - ja toivottavasti palaat :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pahoittelut sinullekin, että vastaaminen on kestänyt, on ollut kiireinen viikko!

      Minäkään en pidä blogeista, jotka eivät tunnu aidoilta. Ei kenenkään elämä ole aina ihanaa ja on lohdullistakin lukea niistä huonommistakin hetkistä.

      Se on ihan hirveää, kun tavallaan oma mieli hyökkää itseä vastaan, eikä sille mahda niin kerta kaikkiaan mitään! Järjellä minäkin aina ymmärsin, ettei ajatuksissani ja tuntemuksissani ollut mitään järkeä, mutta sillä ei silti ollut mitään vaikutusta! Ja pahinta on se, että kun en mahtanut sille itse mitään, en ehkä myöskään pysty estämään masennuksen paluuta, joten voin vain odottaa ja toivoa parasta! Mutta olen kyllä todella iloinen, että ainakin tällä hetkellä pahin on ohi ja olen toiveikas, että tämä olisi pysyvää. Toivottavasti myös sinulla pahin kausi olisi lopullisesti ohi! :)

      Kiitos, hyvää kesää myös sinulle! :)

      Poista
  4. Törmäsin vasta nyt blogiisi ja hienoa työtä olet tehnytkin! Oma matka vasta aluillaan ja lähtöpaikan ollessa yli 120kg tulee urakkaa kyllä riittämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :-)
      Omakin lähtöpaino oli siellä 120 kilon tuntumassa, joten tiedän tunteen... Mutta paljon tsemppiä! :-)

      Poista
  5. Oon lukenut sun blogia vuodesta 2013 tai 2012 alkaen, nyt vasta uskaltaudun kommentoimaan (itse vasta perustelen omaa blogia). Välillä aina käyn kattelemassa josko se blogitauko päättyis. Osaat kirjottaa hauskasti, kerran jos toisenkin oon hörähdellyt ääneen sun blogia lukiessa :). Haluankin toivottaa hyvää syksyn jatkoa ja toivottavasti ajatuksen kipinöitä heräilisi taas kirjottamisen suhteen :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kyllä minulle uskaltaa kommentoida. :)

      Kiitos kovasti ja olen kyllä jo ajatellut, että vielä jatkaisin bloggaamista! :) On vain ollut kaikenlaisia kiireitä. :)

      Kiitos samoin, hyvää syksyä myös sinulle!

      Käynkin katsomassa blogiasi. :)

      Poista
  6. Minäkin käyn täällä välillä katsomassa, onko mitään tapahtunut :)
    Kerro vaikka jotain siitä muutostasi, onko sulla nyt kiva kämppä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :) Kyllä minä vielä palaan, olen jo ajatellut asiaa! :)

      Joo, mietinkin, että voisin kirjoittaa jotain uudesta asunnosta. Tykkään tästä kyllä, tosin olen ehkä saattanut mennä ihan hiukan liian pitkälle "kuin jotain hyvin pinkkiä olisi räjähtänyt..." -sisustusteemassani... Ja eteisessäni on demoni. Ja viherkasvit ovat jo aikaa sitten heittäneet veivinsä! :D Mutta voisin tosiaan sitten tehdä ihan oman postauksenkin. :)

      Poista
  7. Joo ala taas bloggaamaan! Täällä myös yksi joka käy välillä tsekkaamassa onko tullut uutta postausta :-) Olisi mukava kuulla mitä sulle kuuluu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :-) Olen kyllä aikeissa palata bloggaamaan! :-) Joulukin on tulossa, niin voin höpinää vaikka siitä. :D

      Poista
    2. Höpistä siis!! Voisin myös tehdä postauksen siitä, mitä kaikkea olen onnistunut lähettämään ihmisille tekstiviestinä tämän kirotun autocorrectin ansiosta!

      Poista