keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Joka kuuseen kurkottaa...

...myös putoaa kuuseen, koska meillä ei ole katajia pihapiirissä. Minusta tuntuu, että elämäni on saanut huonojen sketsisarjojen piirteitä. Maalasin piharakennuksen seinää ja olin tietysti tikkailla, koska maalasin seinän yläosaa ja ihan takanani oli pihakuusemme. Kaaduin viistosti taaksepäin, joten jonkinlaisen yksi miljoonasta tuurin avulla kuusen latva liukui paitani alle, joten jäin tavallaan puoliksi roikkumaan kuuseen. Ja eikö juuri sillä nimenomaisella hetkellä tyyppi, joka viljelee äitini maita, ajanut autolla pihaan. Hänen ilmeensä oli kyllä näkemisen arvoinen! Roikuin pihakuusesta kuin jonkinlainen groteski, läski, maalitahrainen kuusenkoriste! Enkä tiennyt mitä tehdä! Muuten olisin vain kiemurrellut ulos paidastani, mutta en voinut ottaa paitaa pois hänen nähtensä! Ja koska olin maalaamassa, en tosiaankaan ollut pukeutunut parhaisiin rintsikoihini...! Jos ei nyt minulla mitään luksusrintsikoita olekaan, mutta tummuneet, maalitahraiset perusrintsikat, joista toinen kaaritukikin oli mystisesti kadonnut, olivat ehdottomasti ne, jotka valitsin maalausurakkaan. No, onneksi äitini pelasti minut viemällä miehen pois.

Ja ok, nyt varmasti ajattelette, että tuo oli nolointa, mitä minulle viime viikolla tapahtui! Ehei, ei lähellekään! Tosin tämä toinen tapaus oli täysin omaa syytäni. Tiedättehän kaikissa komediasarjoissa kun on vakiosketsi, että joku menee vaikka puskapissille, kun ketään ei ole näköpiirissä ja sillä sekunnilla, kun saa housut kinttuun, paikalle ilmestyy kirkkoherra ja paikallinen marttakerho ja pari nunnaa. No, minun tapauksessani kirkkoherra loisti poissaolollaan (tai no, en pysty sitäkään vannomaan!), mutta laitoin puutarhaa kuntoon ja minulla oli jalassani vanhat rikkonaiset housut, jotka sitten rikkoutuivatkin ihan kunnolla. Kun sain kasvimaan kuntoon, menin viemään kassillista roskia roskikseen (joka tietysti sijaitsee tien varressa) ja koska housuni olivat ihan mullassa ja jatkokorjauskelvottomat, ajattelin, että kun ei ketään näy missään, otan ne pois jalasta ja heitän saman tien roskiin. Mutta olin tunkenut lahkeet sukkiin ja minulla oli tietysti kengätkin jalassa, joten kun lopulta sain housut pois ja pudotin ne roskikseen, kuulin takaani hiekkatien rahisevan. Kaksi miespuolista pyöräilijää! Tosin siinä kyllä syntyi ennätysaika, sen verran vauhdikkaasti he polkivat minusta poispäin! Minä ilman housuja on kaikkea muuta kuin kaunis näky! Ja kuten sanottu, en voi vannoa, etteikö kumpikaan heistä olisi ollut kirkkoherra, koska en taida edes tietää, kuka oli kotikuntani kirkkoherra!  Miksi nämä jutut tapahtuu aina minulle...?!

No joka tapauksessa, maailmanhistorian pisin toukokuu on vihdoin loppunut. En tiedä miksi minusta tuntui, että toukokuu kesti noin viisi vuotta, suurin osa kuukausistani vain katoaa jonnekin. Olen ollut ihan hirveän kiireinen, joten en ole ehtinyt kirjoittamaan blogiinkaan. Jotenkin olen ehkä tajunnut, että osasyy sille, miksi en pidä kesästä, on se, että minulla ei koskaan ole lehtiotsikoiden mainostamaa rentoa kesää ja ainutlaatuisia kesäöitä ja kivoja uusia kokemuksia; minä vietän kesäni leikaten nurmikkoa ja kantaen puita liiteriin paahtavassa kuumuudessa miljoonan hyttysen pitäessä seuraa ja pesten mattoja (ok, se on lempparityöni!) ja yrittäen päästä edelle kolmenkymmenen kohdan työlistassa, joka vain mystisesti kasvaa koko ajan.  Kesä ei ole paras vuodenaika, kun on omakotitalo ja liian vähän rahaa. On ollut upeat ilmat ja meillä on uima-allas, mutta minä olen uinut ehkä kolmesti ja niistäkin kerroista kaksi myöhään illalla. Ja yhden kerran samalla, kun pesin mattoja. Koska on ollut hyvä ilma, olen tehnyt kahdentoista tunnin työpäiviä, joiden päätteeksi olen käynyt suihkussa ja mennyt nukkumaan. Pidin kesistä vielä varhais-nuoruudessani, koska sain vain olla, mutta en voi laittaa seitsemänkymppisiä vanhempiani tekemään kaikkia töitä! Tänään olen iloinen, että on kamala ilma, koska saan tekosyyn olla tekemättä mitään. Toivoisin, että saisin edes yhden päivän, jolloin olisi kaunis ilma, eikä kerta kaikkiaan mitään tekemistä. En nyt tarkoita sitä, ettenkö voisi vain olla tekemättä mitään koko päivää, kyllähän ne työt tosiaankin odottavat, vaan sitä, ettei työlistallani olisi odottamassa mitään. Koska en saa mitään iloa laiskottelusta, jos jossain taka-alalla koko ajan mietin, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Toivoisin, että meillä olisi kotitonttu. :/ Minä en koskaan antaisi sille sukkia!

Olen myös ollut aika levoton, en ole ihan varma miksi. Tämä on aina minulle se vaikein vuodenaika, joten nyt kun en ole lääkityksellä, toivon, että olen taas palautunut siihen tilaan, jossa juhannuksen jälkeen alan tuntea oloni paremmaksi. Ai niin, sain kyllä vähän piristystä eilen, kun tätini pyysi minut käymään Alkossa puolestaan, enkä saanut ostettua sieltä mitään, koska en löytänyt henkkareitani. Ja myyjä nauroi minulle, kun sanoin, että olen ihan oikeasti 36! Se on silti vähän hassua ilahtua siitä, että ilmeisesti näytän nuorelta, kun en kuitenkaan näytä hyvältä...! Mitä merkitystä silläkin muka on, näyttääkö rumalta ja vanhalta vai rumalta ja nuorelta. Mutta minä en pidä ajatuksesta, että vanhenen, joten se, että edes en näytä ikäiseltäni, jotenkin lohduttaa hiukan.  Ja hän vielä sanoi, että kysyy henkkarit niiltä, jotka hänen mielestään näyttää alle 25 -vuotiailta!! Itse asiassa en vieläkään tiedä, minne ajokorttini on joutunut ja olen ajanut aika runsaasti viime aikoina, koska kun nyt kerran vihdoinkin totuin ajamaan, en aio enää taantua aiempaan tilanteeseen, joten se varmaan pitäisi löytää...! Saako siitä sakot, jos ei ole ajokorttia mukana? Se on todennäköisesti siellä samassa paikassa, jonne kirjastokorttini aina joutuvat... Se on oikeasti mystinen juttu, yleensä olen hyvin huolellinen tavaroideni suhteen, mutta kirjastokortit aina katoavat, joten joudun hankkimaan uuden tai käyttämään kelakorttiani ja sitten yhtenä kauniina päivänä laitan käteni jonnekin ja löydän viisi kirjastokorttia. Vaikka olen aiemmin etsinyt niitä joka paikasta! (Ja muistin juuri, minne laitoin ajokorttini! :D)

Mutta pitää nyt siivota, koska ulkona sataa vihdoinkin. Olen riemuissani, koska en joudu kastelemaan kasvimaata! Enkä voi maalata, enkä kantaa puita, enkä leikata nurmikkoa...! Parasta kesässä on hirveä ilma! :D Hyvää kesää kuitenkin! :)

5 kommenttia:

  1. Hei J.B!
    Olen kommentoinut jo useamman kerran blogiisi, mutta aina se on jotenkin yhtä vaikeaa, vaikka sanottavaa olisi lähes kaikkiin postauksiisi. Varmasti sinulta on kysytty tätä jo usein, mutta minäkin haluaisin tietää syyn sille, mikset hommaa itsellesi mainitsemiasi "rentoa kesää ja ainutlaatuisia kesäöitä ja kivoja uusia kokemuksia" jotta kesä tuntuisi kivemmalta vuodenajalta? Puhut itsestäsi niin kovin negatiiviseen sävyyn, mutta silti kirjoituksistasi heijastuu, että olet hauska ja sympaattinen tyyppi, jolla olisi varmasti paljon annettavaa toisille ihmisille ja maailmalle. Miksi pakotat itsesi elämään sellaista elämää, josta et nauti ja ikään kuin rankaiset itseäsi jostain ja olet onneton ja yksin? Haluaisin niin kovin ymmärtää, mutta vaikeaa se on, joten voisitko selittää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! :) Töiden osalta se on ihan yksinkertaisesti niin, että ne vain on pakko saada tehtyä. Meillä ei ole varaa vaikka palkata apua, joten ne on tehtävä itse.

      Mutta muuten, ongelma on kai siinä, että merkittävin muutos, minkä elämääni haluaisin, on toiset ihmiset, mutta enhän minä voi pakottaa ketään olemaan kaverini. Olen täällä blogissa yrittänyt antaa itsestäni niin rehellisen ja realistisen kuvan, kuin vain ikinä pystyn, mutta jotenkin esitän itseni väärin, koska täällä saan hyvää palautetta, mutta oikeassa elämässä minulla ei ole ketään. Minä kai vain olen niin sokea omille vioilleni, etten osaa sanoa, miksi minusta ei pidetä ja kun en tiedä syytä, en osaa sitä sitten korjatakaan. Se juuri on niin hankalaa, koska elämäni muuttaminen ei riipu vain minusta; voisin toki tehdä enemmän asioita, joita haluan, mutta toiset ihmiset ovat niin oleellinen osa melkein kaikkia unelmiani ja en voi pakottaa ketään viettämään aikaa kanssani, joten olen tilanteessa, jolle en oikein voi mitään.

      Mutta sikäli olet kyllä oikeassa, että tunnen jonkinlaista tarvetta rangaista itseäni, kai siksi, etten pidä itseäni hyvänä ihmisenä. Minusta pahoille ihmisille kuuluu tapahtua pahoja asioita ja hyville hyviä ja vaikka tiedän, ettei se toimi niin, voin toimia niin edes omalla kohdallani. Ja jotenkin uskon niinkin, että jos onnistuisin olemaan hyvä ihminen, niin sitten esimerkiksi saisin niitä kavereita ihan automaattisesti. Minun on aina ollut hirveän vaikea hyväksyä maailman epäoikeudenmukaisuutta ja siksi en edes yritä saada asioita, joita en mielestäni ole ansainnut.

      Poista
  2. Loistava kirjoitus. Mä tunnen samoja tunteita monesti kuin sä, vaikka elän kyllä ihan erilaista elämää ystävineen jne. Jotenkin vaan usein tuntuu siltä, että joku hieno vuodenaika tai tapahtuma menee ihan hukkaan, kun itse on jotenkin poissa, surullinen, masentunut tai jotain ja kaikilla toisilla tuntuu olevan hauskaa. Siitä syntyy se ajatus, etten välitä tästä tapahtumasta tai vuodenajasta tai mikä ikinä se onkaan, vaan haluan vain, että se olisi pian ohi tai että olisin muualla. Itse olen alkanut paeta juhannuksia ulkomaille, kun niihin liittyy niin paljon sellaista, mikä tuntuu muilla olevan kohdillaan, mutta itsellä hävinnnyt taivaan tuuliin. En tiedä, saako tästä sepustuksesta mitään ideaa, mutta halusin vain sanoa, että I feel you, vaikka toisaalta kyllä ensimmäisen kommentoijan kanssa olen samaa mieltä siinä, että ihan taatusti olisit kiva, hauska ja sympaattinen tyyppi ja mun mielestä voisit lähteä mun ja tyttäreni luo vaikka kahville, jos liikut Hesassa päin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Anteeksi, että vastaaminen kesti; olen ollut omalla asunnollani, jonne en ole vielä hankkinut nettiä ja puhelimeni päätti tulla hulluksi. :/

      Mutta kiitos ! :) Harmi, että sinullakin on kokemusta näistä asioista, on ihan hirveää, kun oma aivokemia hallitsee elämää. Minäkin olen monta kertaa ajatellut, että maisemanvaihdos tekisi terää, mutta ei oikein varat anna myöten. Toivottavasti sinulla ihana loppukesä! :)

      Minä olen valitettavasti sosiaalisesti täysi ääliö, minulta puuttuu siinäkin kohdin jokin pikku osanen aivoista! :D Mutta kiitos kutsusta! :)

      Poista
  3. Siis olisit kiva, hauska ja sympaattinen tosielämässäkin, kuten täällä blogissa, jos sinuun vain saisi mahdollisuuden tutustua!

    VastaaPoista