tiistai 8. marraskuuta 2016

Ensilumi?

Olen joka vuosi kirjoittanut jotain blogiin päivänä, jona sataa ensilumi, mutta tänä vuonna en oikein ole varma. Virallisesti kai ensilumeen vaaditaan yksi senttimetri lunta ja sitä tuolla ei kyllä ole. Viime viikon keskiviikkona oli ensimmäisen kerran jotain valkoista maassa ja innoissani pompin ulos, mutta ei siellä ollut ensilumisäätä; ei suuria hitaasti leijailevia hiutaleita, ei lumen tuoksua ilmassa, eikä jaloissa narskuvaa lunta. Sen sijaan oli aivan järjettömän liukkaat kadut ja viiltävä viima, joka sai ihon kirvelemään kylmyydestä ja silmät vuotamaan. Olin niin pettynyt! Ja sitä samaa lajia on riittänyt koko viikon. Pidän tuulesta, mutta tämä tuuli on ollut jäätävää ja pelkästään epämiellyttävää. Joka päivä olen vienyt vähintään koiran ulos ja yrittänyt nauttia alkavasta talvesta, mutta paras hetki on ollut se, kun on päässyt sisälle lämpimään. Koiranikaan ei voi sietää tuulta, enkä oikein tiedä, pitäisikö minut pakottaa hänet lenkille siitä huolimatta vai antaa hänen olla sisällä.

Hänellä on muutenkin ollut korvat kipeät, joten en ole kovin pitkään pitänyt häntä ulkona. Kävimme eläinlääkärillä ja hän tapansa mukaan käyttäytyi kuin olisi hiukan hullu. En ymmärrä sitä, hän on yleensä niin kiltti koira ja kotona ihan selkeästi näkee, että hän yrittää kaikkensa miellyttääkseen minua ja jos hän on vaikka mukanani jossain vieraassa paikassa, hän käyttäytyy täydellisesti (ellei lasketa sitä kertaa, kun sukulaisten luona jätin hänet ehkä kahdeksi minuutiksi yksin ja takaisin tullessani löysin hänet makaamasta selällään jalat levällään isäntäväen sängystä kuin jonkinlainen 80 –luvun pornokeisari...), mutta eläinlääkärillä hän aina käyttäytyy huonosti! Käyn aina samalla eläinlääkärillä ja he varmasti ajattelevat, että olen maailman huonoin koirankasvattaja. Siellä on sellainen tiski, joka on heidän puoleltaan korkeampi, niin että heillä on tuoli siellä takana, mutta asiakkaan puolelta sen edessä seisotaan ja koirani yritti kaikin keinoin kiinnittää tiskin takana olevan apulaisen huomion, mutta hän vain kirjoitti jotain tietokoneella, joten koirani otti vauhtia ja hyppäsi villisti haukkuen tiskille! Tiskillä olleet matolääke-esitteet lensivät joka suuntaan ja apulainen säikähti ja minä olin erittäin ylpeä nokkelasta haukustani...! Ja kotimatkalla laitoin hänet takaluukkuun, koska minulla oli myös kissa mukanani, koska hänellä on jokin hormoniongelma ja häntä joudutaan piikittämään (ja hän menee ihan tillintallin aina siitä piikistä) ja näin taustapeilistä, miten hän tunki päänsä koiraverkon sivusta (se on vähän väärän kokoinen, koska se on ostettu eri autoon) ja yritti vetää käsilaukkuni takapenkiltä takaluukkuun... En tiedä, mitä hän olisi sillä tehnyt, mutta onneksi laukkuni on sen verran suuri, ettei hän saanut sitä aukosta läpi. Ja kun pääsimme kotiin, hän oli taas se täydellinen, kiltti koira, joka hän aina on.

Olen muuten tosiaan nyt tottunut ajamaan ja olen päättänyt, että ajan säännöllisesti, ettei siitä tulee enää ahdistavaa. Tosin niin vähän kuin olen ylipäätäänkin ajanut, vielä vähemmän olen ajanut huonolla kelillä, mutta yritän nyt tottua siihenkin. Sen verran kyllä pitää sanoa puolustuksekseni, että vaikka äitini on ajanut lähes 50 vuotta, hän ei ollut koskaan kuullutkaan liikenneympyröiden "se joka ehtii ensin" -periaatteesta, eikä hänellä ollut aavistustakaan, miten liikennesääntöihin vaikuttaa se, ettei ole ketään näkemässä, joten ilmeisesti minulla on joitain luontaisia taitoja, jotka häneltä puuttuu! 

Luulisi muuten, että neljän kuukauden bloggaustauon jälkeen minulla olisi paljon kerrottavaa, mutta ei! :D Henkisesti olen voinut pääasiassa hyvin. Olen ollut täysin ilman lääkitystä keväästä saakka ja satunnaisia kai kaikkien elämään kuuluvia notkahduksia lukuun ottamatta mielialani on pysynyt tasaisen hyvänä. Se on outoa… Vähän kuin päässäni olisi vapautunut valtavasti kovalevytilaa, jonka ennen täytti ahdistus ja suru ja syyllisyys ja pelko, enkä oikein tiedä, mitä sillä kaikella tilalla tekisin. Varsinkin arki on helpottunut merkittävästi, sellaiset asiat, joita normaalit ihmiset tuskin huomaavat, aiheuttivat minulle ennen niin hirveästi ahdistusta, mutta nyt en edes mieti sellaisia. Ehkä on ennenaikaista sanoa näin ja ehkä nyt jotenkin manaan itselleni vaikeuksia, mutta en ole tällä hetkellä kovin huolissani masennuksen palaamisesta. Tällä hetkellä vain nautin siitä, ettei minulla ole kamala olo.

Mistä  sen sijaan olen huolissani, on painoni. Se on nyt noussut ihan kasi- ja ysialkuisten välimaastoon (siis vaihdellen eri päivinä) ja joudun ihan tosissani taistelemaan, että saan pidettyä sen kasialkuisena. Se huolestuttaa minua, koska en koskaan pystynyt laihtumaan ilman leikkausta. Olen taas siinä ihan samassa tilanteessa, kuin aina ennen; minulla saattaa olla todella hyvä viikko ja olen niin tyytyväinen siihen, miten vähän ja terveellisesti olen syönyt... ...kunnes menen vaa'alle ja tajuan lihoneeni puoli kiloa. :( Minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään hallintaa oman painoni suhteen, vaikka eihän se nyt oikeasti niin ole. Minun täytyy varmaan alkaa taas kiinnittämään enemmän huomiota syömiseeni ja ehkä tätä blogiakin pitäisi taas tuoda enemmän laihdutusblogin suuntaan. Muutenkin minulla on ollut ajatuksena tehdä muutamia ruoka-aiheisia postauksia, joten ehkä tämän todellakin on syytä olla vielä vähän laihdutusblogikin. :)

Ai niin, kävin kuvailemassa kauppojen joulutarjontaa, joten teen vielä tällä viikolla ensimmäisen jouluaiheisen postauksenkin. :) Täytyy kyllä sanoa, että tämän vuoden joulutarjonta oli pikkuinen pettymys, mutta jotain helmiä aina löytyy. Vielä kuukausi sitten joulutunnelma oli kohdallani ihan kateissa ja ajattelin, että voisin skipata koko joulun tänä vuonna, mutta nyt olen taas aivan innoissani joulun odotuksesta!

Mutta jospa nyt lopettelisin tähän tällä kertaa. :) Toivottavasti muilla on ollut paremmat kokemukset ensilumesta! :)


2 kommenttia:

  1. Joo kylmä viima on ihan hirveää! Paras osuus on minustakin se kun pääsee sisälle lämpimään :D ihan mahtavaa kuulla, että olet voinut henkisesti paremmin ja uskallat haastaa itseäsi autolla ajamiseen huonommallakin säällä! yritä pitää ateriarytmi säännöllisenä ja syö joka aterialla jotain vihanneksia. Itsellä paino pysyy hyvin hallinnassa kun ei napostele ja vedä illalla ruokaövereitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :(

      Minulle illat on edelleen se suurin ongelma. En ennen iltaa edes halua syödä mitään, joten samantien pakotan itseni syömään terveellisesti, mutta sitten iltaisin tulee naposteltua vähän kaikenlaista. Siitä tavasta täytyisi päästä eroon. :/

      Poista