tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulu

Joulu on jälleen ohi ja jopa minulle se taitaa tänä vuonna olla ohi jo nyt. Yleensä en raaskisi luopua joulusta vielä tammikuun lopullakaan, mutta tänä vuonna joulutunnelmaa ei vain löytynyt. Aattona saunassa ajattelin jotain omiani ja ajattelin, että voisin illalla vaikka katsella jotain tv:stä, kunnes muistin, että tänäänhän on jouluaatto!! Halusin niin kovasti tuntea oloni jouluiseksi, mutta se ei onnistunut, vaikka olisin yrittänyt mitä. Kai se johtui osin kurjasta säästäkin, koska huomasin ennen joulua, että aina kun oli luminen päivä ja pakkasta, olo tuntui jouluiselta, mutta joka kerta tunne valui viemäristä alas sadeveden mukana.

Olin myös todella huolissani ensimmäisestä joulusta ilman lääkitystä, mutta se on sinällään sujunut ihan kohtuullisesti. Valitettavasti vain kohtuullisesti. En ole varsinaisesti masentunut, mutta olen ärtynyt ja levoton ja huolissani tulevaisuudesta. Olen tosin huolissani tulevaisuudesta 90 prosenttia ajasta muutenkin, mutta joskus yritän ihan tietoisesti unohtaa sen, kuten saunailtoina ja jouluna. Valitettavasti vain äidilläni on jonkinlainen erehtymätön vaisto, jonka avulla hän tuntuu tajuavan, milloin unohdan hetkeksi murehtimisen työllistymisestä ja tulevaisuudesta ylipäätään ja juuri silloin hän ottaa asian esille. Kuten hän teki nyt aatonaattona ja sen jälkeen en ole taaskaan pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Ja se ärsyttää minua, koska hänen painostuksensa ei auta yhtään, mutta lisää huolieni listalle tietoisuuden siitä, miten paljon häpeää tuotan hänelle työttömyydelläni. Tosin hän on alkanut valehdella tutuilleen, että käyn töissä ja pelkään kuollakseni, että joku saa tietää totuuden. Minusta tuntuu todella pahalta sekin, miten paljon äitini joutuu häpeämään minua ja valehtelemaan minusta ihmisille. Minulle on ihan sama, mitä ihmiset kotipaikkakunnallani minusta ajattelevat, mutta äitini on asunut täällä koko ikänsä ja pienellä paikkakunnalla juorutaan niin hirveästi. Tosin luulen, että minä en varsinaisesti enää ole kenenkään mielessä, koska kotipaikkakunnallani on joku ihminen, jolla on pre paid -liittymä, josta hän lähettää ihmisille ihan kummallisia tekstiviestejä ja äitini on saanut niitä useamman, mutta yksikään ei ole koskenut minua. Kaksi on koskenut alkoholisoitunutta serkkuani, yksi ihan järjetön viesti yhtä äidin ystävää ja lisäksi hän on saanut pari työntekijöitänsä koskevaa viestiä. Tiedän muitakin ihmisiä, jotka ovat saaneet näitä viestejä ja moni on koskenut juurikin heidän jälkeläistensä elämää, joten vaikka vietänkin paljon aikaa kotona, luulen, ettei ihmiset enää muista minua, koska kotini on syrjässä keskustasta, enkä koskaan käy kotipaikkakunnallani kaupassa, koska en halua törmätä keneenkään tuttuun ja koska tosiaan toivon juuri sitä, ettei olemassaoloani enää muisteta.  

Joulu on myös sujunut valtavan syyllisyyden merkeissä, koska oikeasti haluaisin vain ottaa rauhallisesti ja lueskella ja katsella jotain tv:stä, mutta äiti sanoi aatonaattona myös, etten koskaan vietä hänen kanssaan aikaa, vaan kotona ollessani olen omissa oloissani ja minulle tuli siitä todella kurja olo. En vain tiedä, mitä voisin hänen kanssaan tehdä! Mitä muut ihmiset tekevät vanhempiensa kanssa? Ainoa asia, josta hän pitää, on kortinpelaaminen, mutta minä inhoan sitä! Pelaan kyllä hänen kanssaan, mutta inhoan sitä niin paljon, että reagoin ihan fyysisesti, tulen levottomaksi ja ahdistuneeksi ja huonovointiseksi ja päätäni alkaa särkeä ja ainoa asia, jota pystyn ajattelemaan on, että voi kunpa tämä jo loppuisi. Mutta sitten kun se lopulta loppuu, tunnen ihan hirvittävää syyllisyyttä, koska minusta tuntuu, että äiti varmaankin huomasi, miten paljon inhoan kortin pelaamista ja minulle tulee kauhean paha mieli. Mutta en tiedä, mikä olisi sellaista, mistä molemmat pitäisimme ja mitä voisimme tehdä yhdessä... Yritän joka päivä kotona ollessani saada hänet ulos ja kävelemään vähän edes pihassa, koska minä viihdyn ulkona ja koska hän tosiaankin tarvitsisi liikuntaa, mutta hän livistää heti, kun käännän selkäni. Siis ihan oikeasti, kun kiinnitän hetkeksi huomioni muualle, häntä ei enää ole missään. :D Hauskaa siinä on tosin ainoastaan hänen käytöksensä, koska olen todella huolissani siitä, etten saa häntä liikkumaan yhtään. Ja hänellä on myös jotain terveysongelmia ja hän on käynyt kokeissa ja saamme tulokset tammikuun alussa, joten aivan valtava huoli niistä ei todellakaan ole ollut omiaan kohottamaan joulutunnelmaa.

Ja ai niin, koirani on sininen!!! Ostin hänelle uuden pannan ja ensimmäinen vesisade, jossa hän oli panta kaulassa, värjäsi koko hänen yläruumiinsa siniseksi, eikä väri lähtenyt ainakaan koirashampoolla. Olenko paha ihminen, kun mielessäni on käynyt myös pettymys siitä, ettei näin käynyt pinkin pannan kanssa...?

Joten tämä joulu meni nyt vähän näin... Mikä tuntuu pahalta, koska jos minulla ei enää ole jouluakaan, niin mitä sitten on...  Joulu on aina se asia, josta alan haaveilla jo helmikuussa ja joka on vuoteni kohokohta, mutta jos en enää pääse joulutunnelmaan, niin sitten ei enää ole mitään, mitä odottaa ja mistä haaveilla. Tänä jouluna tunsin myös suorastaan vihaa siitä, että jälleen kerran oli musta joulu, kuin minut olisi petetty. Ja kaiken lisäksi tänä vuonna odotan kevättä todella suurella kauhulla, se tuntuu uhkaavammalta kuin koskaan!

Eli pahoittelut siitä, ettei joulukuussa ole tullutkaan yhtään lupailemaani jouluaiheista postausta, blogmassista puhumattakaan!, koska tämä ei nyt ollut minun vuoteni ollenkaan, ainakaan joulun osalta. Rakkaat jouluvalonikin menivät rikki, ne olivat olleet minulla lapsuudestani saakka. Tai no, eivät ne olleet kyllä ne nimenomaiset valot, mutta samanlaiset. Minulla oli niitä kolmet ja niistä kaikista oli lamppuja palanut, joten muutama vuosi sitten keksin, että yhdistelemällä niistä saisi kahdet täysin toimivat valot, mutta jotenkin lopputulos oli se, ettei yhdetkään enää toimineet... Hassua kyllä, seuraavana päivänä löysin täsmälleen samanlaiset kirpparilta, mutta nekin menivät nyt rikki ja niitä tuskin enää mistään saa. Huoneeni ei vain näytä samalta ilman noita valoja, vaikka minulla toki on muita jouluvaloja.

Mutta kuten sanottu, tämä joulu meni nyt näin, eikä se siitä murehtimalla muuksi muutu.  Toivon vain, ettei edessä ole hirveää kevättä, vaikka minulla on pahoja aavistuksia sen suhteen. Minulla tosin on pahoja aavistuksia jatkuvasti, ne kai vain kuuluvat luonteeseeni.

Niin ja joo, ennen joulua joku nainen sanoi minulle kauppakeskuksessa näytteitä jakaessaan, että minusta näkee, etten ole huolehtinut ihostani vuosiin ja kun sanoin hänelle, että näytän ennemmin kamalalta kuin maksan 120 euroa (!!!) pienestä kuorintavoidepurkista, hän katsoi minua pitkään ja sanoi, että en ole varmaan edes tietoinen kaikista ihoni vioista, koska ihmiset eivät näe itseään peilistä sivusuunnassa. :D Ei ehkä ihan paras myyntitekniikka... :D

Joten siinä oli minun joulukuulumiseni tältä vuodelta, ei nyt ehkä kovin jouluinen postaus, mutta tulipa kirjoitettua. Toivottavasti muiden joulu sujui ihanissa joulutunnelmissa ja kai jossain oli sentään luntakin!


Mukavia joulukuun viimeisiä päiviä! :)