tiistai 14. helmikuuta 2017

Kliseitä ja ystävänpäivää

Jälleen on ystävänpäivä ja jälleen olen yksin. Olen ihan ok sen suhteen. :) Olin kyllä itse asiassa suunnitellut jotain pientä miehen suhteen, mutta en onneksi ehtinyt ostaa mitään, joten mitäpä siitä. Muutenkin olen voinut jo ihan kohtuullisesti, varsinkin fyysiset oireet alkavat pikku hiljaa helpottaa. Minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään, että ne kliseiset ilmaisut, joita usein erosta käytetään, ovat totta, luulin niiden olevan vain metaforia sille, että eroaminen on rankkaa. Mutta yksi yö pohdin ihan tosissani, olenko saamassa sydänkohtauksen, koska rintaa puristi niin kauheasti ja minä kirjaimellisesti en pysty nukkumaan, enkä syömään. En yksinkertaisesti ymmärrä, miten se, että minut jätettiin, vaikuttaa kykyyni nielaista ruokaa! No, viime yönä nukuin ensimmäistä kertaa useamman tunnin putkeen ja heräsin vasta kellon soittoon ja äsken söin hyvin epämääräisen voileivän.

Muutenkin olen pessyt häntä pois asunnostani, inhoan sitä, että kaikki tuoksui häneltä! Olen pessyt sen minkä voin ja laitoin pari tyynyä, joita en voi pestä, parvekkeelle miettimään tekojaan. Eilen tosin laitoin ensimmäistä kertaa päälle takin, jota olin viimeksi pitänyt hänen seurassaan ja tuoksu, joka ennen oli minusta ihana, sai minut voimaan pahoin.

Ja kun kliseistä puhutaan, tiedättehän sen romanttisten elokuvien tyypillisen juonen, jossa kaksi ihmistä joista tulee pari, melkein kohtaavat moneen otteeseen, mutta aina jokin kiinnittää huomion viime hetkellä tai jotain vastaavaa. No, me tapasimme netissä, mutta olemme pyörineet samassa naapurustossa vuosia. Hän on töissä ihan tuossa kulman takana, käy siksi usein samassa kaupassa kuin minä ja minulla on tapana oikaista lempparilenkkireitilleni hänen työpaikkansa pihan kautta! Lisäksi hänellä on ystävä, joka asuu samalla kadulla kuin minä ja viime kesänä, ennen kuin muutin, hän asui kuukauden samassa kerrostalossa kuin minä, koska hänen talossaan oli remontti! Mutta emme muistaneet kumpikaan nähneemme toisiamme aiemmin. Nyt eron jälkeen tietysti tilanne on vähän kiusallinen… Tiedän hänen työaikansa, joten pysyn poissa tieltä, mutta hänen lounasaikansa ovat epäsäännöllisemmät, enkä voi tietää, milloin hän käy ystävänsä luona. Olen kehittänyt myös jonkinlaisen irrationaalisen pelon valkoisia autoja kohtaan…! En ollut edes aiemmin tajunnut, miten paljon valkoisia autoja on, nyt niitä on kaikkialla! En vain halua hänen ajattelevan, että yritän törmätä häneen tahallani.

Tähän saakka jokainen päivä on ollut pikkuisen helpompi kuin edellinen ja olen toiveikas, että se jatkuisi. Olin niin hirveän ihastunut häneen, mutta se oli koko ajan niin vaikeaa… Ei sen kuuluisi olla sellaista, ei ainakaan ihan alusta saakka! Ja hassua on, että koska olimme paljon erillämme (hänellä on työpaikka ja ystäviä ja elämä ja minulla vanhempani), lähetimme paljon pikaviestejä ja se oli ihan täydellistä! Me tulimme juttuun niin hyvin puhelimen välityksellä! Ja tavatessamme me tulimme hyvin toimeen fyysisesti, mutta en pysty ymmärtämään, miksei se puhelimen kautta loistavasti onnistuva kommunikointi onnistunutkaan oikeassa elämässä?! Mikä siinä muka oli erilaista…! Mutta hänellä ei vain ollut tunteita minua kohtaan ja se on asia, jolle minä en voi kerta kaikkiaan yhtään mitään.

Tänään näin kaupungilla kuljeskellessani jotain, joka olisi ollut ihan täydellinen lahja hänelle ja se tuntui vähän oudolta… Minä en oikein tiedä, että kuuluisiko minun ajatella häntä, kunnes itsekin kyllästyn aiheeseen vai yrittää olla ajattelematta ja keskittyä muuhun vai jotain siltä väliltä. Täytyy tosin sanoa, että masennushistoriastani on hyötyä, osaan käsitellä itseäni paremmin. Ja puhdas suru ei kuitenkaan ole mitään verrattuna masennukseen ja ahdistukseen! Ja ehkä sekin helpottaa, että hän ei kohdellut minua huonosti tai pettänyt minua, enkä itsekään tehnyt mitään selkeää virhettä(ellei nyt sitä lasketa, että olin oma itseni), hän vain ei tykännyt minusta. Minulle ei jäänyt tästä mitään kaunaa tai vihaa tai edes katumusta, vain surua. Ja ajattelen myös niin, että vaikka minä en totisesti ole mikään lottovoitto parisuhdemarkkinoilla, tämä ei ollut yksin minun vikani. Hänellä on ongelmia, jotka eivät liity mitenkään minuun ja jos saan jonain päivänä kuulla, että hän on vakituisessa suhteessa, olen siitä todella yllättynyt!

Minä en muuten tiedä, onko minulla edes oikeutta surra suhteen päättymistä, koska emme olleet yhdessä kovin pitkää aikaa… Ymmärrän toki, ettei tätä voi verrata vuosien parisuhteeseen ja avioliittoon ja viiteen lapseen, mutta se vain tapahtui vähän yllättäin. Yhtenä päivänä kaikki oli hyvin, seuraavana kaikki oli ohi. En odottanut sitä ollenkaan! Tiesin kyllä, että hän jättäisi minut, olin vain ajatellut, että kestäisimme ainakin syksyyn!

Mutta se on ohi ja ajattelin, että kirjoitan siitä vielä tämän toisen kerran ja sitten annan aiheen olla. Tänään muuten satuin kaupungilla huomaamaan lehden kannessa otsikon ”onko suhteenne tarpeeksi outo kestääkseen?”. Voin sanoa, että outouden puute ei koitunut meidän tuhoksemme! :D

Mutta mitäköhän muuta… Hän tavallaan nielaisi elämäni joksikin aikaa ja kaikki muu jäi vähän syrjään, joten en tiedä, onko minulla mitään muuta kerrottavaa. Tai no, viime postauksessa sanoin, että toinenkin asia on vienyt aikaani ja huomiotani ja se on (ja lukekaa nyt loppuun ennen kuin ajattelette, että tuo totisesti luulee liikoja itsestään! :D), että olen alkanut kirjoittaa kirjaa. Tai ”kirjaa”. Minä en tiedä, tuleeko siitä koskaan valmista, enkä tosiaankaan kuvittele, että sitä koskaan julkaistaisiin, mutta tarkoitukseni on julkaista se itse blogina aina kappale kerrallaan. Se on vain asia, joka on pyörinyt mielessäni niin kauan kun ensimmäisen kerran ehkä kymmenvuotiaana naputtelin tätini keltaisella kirjoituskoneella sanat ”oli synkkä ja myrskyinen yö…” ja olen aina ajatellut, ettei minusta ole siihen, mutta nyt on aika yrittää. Olen kirjoittanut jo jonkin aikaa, mutta huomaan vähän harhautuvani aiheesta ja keksiväni jatkuvasti uusia hahmoja, joten luulen, että päätarinan lisäksi nyt on syntymässä myös sarja novelleja. Ei tosin varmaankaan kovin hyviä novelleja. Mutta olen viettänyt paljon aikaa kirjoittaen, minkä takia tämä blogi on jäänyt vähäisemmälle huomiolle.

Mutta kirjoitin sentään kaksi postausta kolmessa päivässä, se on selvää edistystä! :)

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! :)


2 kommenttia:

  1. Jes, kirja kuulostaa mahtavalta idealta! Sinun sanankäyttötaidoillasi siitä tulee varmasti mielenkiintoinen/hauska/mitä tahdotkaan sen olevan!

    Ja ihanaa ystävänpäivän viimehetkeä sinullekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no, katsotaan! :D Mutta kiitos kannustuksesta!

      Kiitos!:)

      Poista