perjantai 24. helmikuuta 2017

Vihdoinkin talvi

Lunta sataa ja minä en voi olla ajattelematta, että miten onnellinen olisinkaan ollut, jos tällainen sää olisi ollut marraskuussa! Joka syksy odotan niin innolla lunta ja vingun ilosta, kun lehdet lupailevat lumista joulua ja joka vuosi joudun pettymään. Kyllähän tuolla nyt kauniilta näyttää, mutta se tuntuu vähän kuin vinoilulta tähän aikaan vuodesta, en minä sitä lunta nyt enää kaipaa! Haluan sen sulavan pois, jotta pystyn kävelemään kunnolla ja saan vähän kaloreita kulutettua.

Muuten minulla on sujunut ihan hyvin. Ja se ex… No, me olemme taas… jotain. En minä tiedä mitä. Hän halusi yrittää uudelleen ja oletan, että hän vain tuli yksinäiseksi, mutta minulla oli ikävä häntä, enkä ollut toipunut hänestä vielä yhtään ja halusin kokea asioita hänen kanssaan ja ajattelin, että aloitan toipumisen sitten kun hän jättää minut seuraavan kerran. Se vain, että olen nyt tavallaan vähän hänen armoillaan ja se ei ole hyvä homma… Harrastan muutenkin todella vakavaa tekstiviestien ylitulkintaa, mutta joka kerta, kun hän kirjoittaa jotain pidemmän aikaa, ajattelen, että no nyt hän on taas saanut tarpeekseen! Viime kerralla ero tuli minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta, en edellisenä päivänä nähnyt siitä mitään merkkejä, joten oletan, että samoin käy nytkin. Tai no, tiedän, että se on tulossa, mutta en sitä, että milloin. Meillä oli aiemmin suunnitelmia kevääksi ja nyt hän puhuu siitä taas, mutta kun en oikein usko, että kestämme sinne saakka… Hänellä on taipumusta suunnitella paljon… Eikä vain minuun liittyen, muidenkin kanssa ja ihan yksinäänkin! En jaksa uskoa, että hän oikeasti aloittaa salilla käymisen/uimisen/jousiammunnan/hiihtämisen/ruoanlaiton/kielikurssin/etc/etc/etc, mitä hän on jo ehtinyt kertoa aloittavansa, noin muutaman nimetäkseni. Hän on niin levoton!!

Tiedän, että tuo aiempi kuulosti nyt vähän säälittävältä, mutta luulen, että tiedän, mitä olen tekemässä… Hänellä ei ole tunteita minua kohtaan ja on vain ajan kysymys, milloin hän taas lähtee, mutta sillä välin aion ottaa kaiken irti siitä, että minulla on seuraa ja tilaisuus tehdä ja oppia ihan uusia asioita. Minulla ei ole ollut sitä koskaan aikuiselämässäni ja se on minulle todella suuri asia! Ja vielä suuremman siitä tekee se, että saan tehdä niitä asioita miehen kanssa, johon olen ihastunut! En odottanut koskaan saavani kokea sitä! Ja jos nyt jostakin tuntuu oudolta, että ihan vapaaehtoisesti tapailen miestä, jolla ei ole tunteita minua kohtaan, niin en ole koskaan edes odottanut sellaista. Villeimmässäkin unelmassa kumppanini vain pitää minusta ihmisenä ja viihtyy seurassani, en minä ole sen tyyppinen nainen, johon ihastutaan. Tosin en kyllä tiedä, pitääkö hän edes minusta… Silloin ekan eron yhteydessä hän sanoi (yhdeksi) syyksi sen, että ”olemme erilaisia” ja eikö se ole koodikieltä sanoille ”minä en pidä sinusta”? Se kyllä vaivaa minua…

Ironista kyllä, meillä on nyt sujunut paremmin kuin koskaan! Me jopa puhumme ja nauramme yhdessä ja meillä ei ole (vielä) ollut yhtään outoja iltoja, kuten aiemmin. Hänessä on jotain erilaista, enkä oikein tiedä mitä tai miksi… Se tosin on tämän suhteen teema, minulla ei totisesti ole aavistustakaan, miten hänen aivonsa toimivat! Mutta kuten sanottu, otan tästä irti sen minkä saan ja suren sitten kun sen aika on. Kestän sen kyllä. Ilman masennusta kestän mitä vain.

Sain muutaman kommentin siitä, ettei tämä kaikki kuulosta yhtään minulta ja se on toisaalta totta, mutta toisaalta ei. Vuosia – ja lähes koko sen ajan, kun olen tätä blogia pitänyt! – masennus hallitsi elämääni ja se jätti jälkensä ihan kaikkeen ja se myös hautasi alleen sen oikean JB:n tai ainakin suurimman osan hänestä. En edes tiennyt, oliko häntä enää olemassa ja se ihminen, joka minä olin ennen masennusta, tuntui minusta joltain satuhahmolta, jonka elämästä minulle oli kerrottu, mutta joka minä en koskaan itse ollut. Enkä minä nyt ole ihan varma, kuka minä oikeastaan nykyään olen... On niin outoa elää ilman masennusta… Se on niin helppoa! En todellakaan enää muistanut, miten helppoa elämä on ilman masennusta! Muistan useamman kerran kirjoittaneeni tännekin, etten voi käsittää, että joskus olin ihminen, joka vain marssi potentiaalisen työnantajan luokse kysymään työpaikkaa, mutta ei se enää tunnu niin oudolta! Olen nyt yrittänyt ihan tosissani panostaa työllistymiseen (varmaankin todennäköisesti turhaan, mutta kuitenkin!) ja sellaiset asiat, jotka ennen olisivat olleet minulle täyttä helvettiä, eivät tunnu missään! Yritän ihan kiusata itseäni ahdistumaan, mutta ei! Sairaus kai on vain poissa, toivottavasti lopullisesti!

Ja on ehkä sanomattakin selvää, että olen niin kiitollinen siitä, ihan joka päivä! Monta kertaa joka päivä! En todellakaan ole unohtanut, millaista elämäni oli masentuneena ja toivon, etten koskaan unohdakaan. Jos minä jotain inhosin masentuneena, niin ihmisiä, jotka olivat saaneet paljon elämässä, eivätkä olleet siitä kiitollisia! Jos minä joskus unohdan olla kiitollinen elämästä ilman masennusta, niin käykää kirjoittamassa muutama kiukkuinen kommentti! :)


Minulla on vähän sellainen tunne, että jatkan henkistä kehitystä sieltä jostain myöhäisteini-iän vuosilta, minne se aikoinaan jäi. Se vain, etten minä enää ole teini… Olen 37 – vuotias 18 – vuotias. Se asettaa omat haasteensa! :) Olen jopa alkanut kasvaa irti vanhemmistani, mikä tuntuu niin oudolta ja myös pahalta, tunnen siitä hirveää syyllisyyttä! Varsinkin tavattuani Marsupilamin (siis se mies, mikä lie hän nyt minulle onkin! :)) , olen tietysti halunnut viettää aikaa hänen kanssaan ja ollut vähemmän kotona ja he ovat onnettomia! Minulla on hirveä olo siitä! Olen ihan hirveän itsekäs, mutta kun minulla ei ole koskaan aikuisena ollut ketään, kenen kanssa tehdä asioita ja viettää aikaa ja kokea jotain, on vaikea kieltäytyä tilaisuudesta. Mutta kuten sanottu, tämä ei nyt ole niitä ”kunnes kuolema meidät erottaa” –juttuja, joten vanhempani joutuvat nyt vain hetken sietämään tilannetta.

Minun pitää mennä nyt suihkuun, mikä-lie on tulossa kohta tänne. Kaikki meidän tähänastiset perjantai-illat ovat muuten menneet jollain tavalla oudoiksi tai pieleen, mutta katsotaan nyt, miten tämä sujuu. :)


Mukavaa viikonloppua! :)

21 kommenttia:

  1. Olen ihan samaa mieltä lumesta ja tänään puhelinkin että olispa tällaista ollut marraskuun alussa, silloin lumi olisi ollut täydellisen ihanaa. Nyt odotan jo perhosia ja kukkasia ja lehtiä puihin! Ja ihana blogi sinulla, jäin heti koukkuun kun luin ekan postauksen, tykkään kirjoitustyylistäsi. Niin ja onnea matkaan miehen kera :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Onhan tuolla kaunista, mutta väärään aikaan! :/

      Kiitos ja kiitos! :) Toivottavasti viihdyt jatkossakin! :)

      Poista
  2. Nämä juttusi ovat nykyään niin hämmentävää luettavaa. Olen seurannut blogiasi vuosia, ja luulin, ettei sinulla ole mitään kokemusta miehistä, etkä edes uskaltaisi puhua sellaisen kanssa. Olin aivan huuli pyöreänä jo siitä, että olit mennyt treffeille, saati sitten, että olit mennyt vielä sänkyynkin miehen kanssa. Kuka olet ja mitä olet tehnyt JB:lle?!

    Olen oikeasti onnellinen puolestasi. Mutta pelkään, että satutat itsesi, koska mies kuulostaa epävakaalta tapaukselta. Ja samalla romanssinne kuulostaa juuri sellaiselta, jollainen minulla oli teini-iässä. Kun on ne omat odotukset ja käsitykset seurustelusta, ja sitten todellisuus onkin ihan toista, niin useinhan se tuntuu menevän pieleen. Mutta joskus sekin on ihan ok.

    Yritän tällä nyt vain sanoa, että todella hienoa, kun elämässäsi on tämä uusi asia, ja olet parantunut masennuksesta! Ja kerrothan lisää, sillä tämä nykyinen elämänvaiheesi kaipaa vielä lisäselvityksiä, kuulostat niin erilaiselta kuin ennen... Mutta kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tiedän... Sinä olet niin oikeassa! Mutta kun tapasin tämän miehen -tai jo oikeastaan silloin, kun katsoin hänen profiiliaan!- jokin vain napsahti päässäni ja kaikki tuollainen vain katosi jonnekin! Minulla ei ole aavistustakaan miksi!! Se on minustakin outoa...

      Luulen, että hänellä on vakavia ongelmia sitoutumisen kanssa... Mutta päivä kerrallaan. Ja minustakin tämä on niin teinitouhua, mutta se nyt on, mitä on. :) Toisaalta en oikein tiennyt, mitä odottaa, joten katsellaan. Meillä sujuu juuri nyt hyvin, outoa kyllä.

      Kiitos! :) Kerron, miten asiat kehittyy! :)

      Poista
  3. Voi ärsytys, mun viesti on taas hävinnyt täältä!! Se oli kirjoitettu vähän ennen tuota ylläolevaa viestiä. Onneksi mulla on osa viestistä tallella, joten laitanpa kutakuinkin samat jutut uudelleen :)

    Eli kuulostaa hienolta kaikkine varauksineenkin. Ota vaan irti kaikki mitä saat, onpahan sitten muisteltavaa ja tiedät paremmin, mitä
    haluat ja mitä et :) Mutta pidä tarvittaessa puolesi, minkä varmaan osaatkin! Olet arvokas ihminen ja ansaitset tulla kohdelluksi hyvin!
    Itse huomaan monessa oman elämäni asiassa, että vaikka tunnen olevani jumissa eikä mikään etene, hyvinkin pieni muutos voi antaa rohkeutta ja sysäyksen tehdä uusia, tämän ikäisille hyvin normaaleja asioita. Ihastuminen tietysti antaa vielä paljon lisää virtaa tuohon...
    Sulla lienee ollut olennaista se vetovoiman kokeminen, että olet uskaltanut "paljastaa" itsesi. Saako kysyä, oletko muuten miten avoin elämästäsi ja onko sinun helppo kertoa asioistasi? Itse mietin, että kavereille ja puolitutuille voin kertoa osatotuuksia elämästäni ("joo, ihan hyvin menee, puuhailen sitä ja tätä"), mutta jos alkaisin seurustella, siinä olisi vähitellen pakko ja haluaisinkin tuoda esiin melkein kaiken, mörötkin...

    Ihanaa viikonloppua ja talvea ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Nyt näin spostista aiemmankin viestisi, mutta en oikein tiedä, mikä niissä nyt on ongelmana...? Kukaan muu ei ole viime aikoina sanonut, että viestit katoaisi. Tämä blogger on niin outo, etten oikein osaa auttaa! :/ Kannattaa kopsata viestit!

      Kiitti! :)

      Tuota... Kysyn aina itseltäni, "onko tämä asia, jonka haluan hänen ex-tyttöystävänsä tietävän minusta?" ja kerron asioistani vähän sen mukaan... Mutta minulla ei juuri nyt ole suuria mörköjä elämässäni ja menneisyys taas tuntuu muutenkin asialta, jonka todellakin haluan jättää taakseni. En ole puhunut mistään sellaisista aiheista, mitä täällä blogissa, mutta eivät ne kyllä ole tulleet esillekään. Enemmän on kyse siitä, että nyt kun masennus on ohi, en jaksa enää alkaa selittämään sitä kenellekään. Paitsi tosiaan täällä blogissa, mutta se ei tunnu oleelliselta tiedolta muuten.

      Kiitos samoin! :)

      Poista
  4. Älä ainakaan tunne syyllisyyttä vanhempiesi takia. Kai hekin on iloisia, että sulla on seuraa. Ehkäpä saat pian muitakin ystäviä. Oletko tavannut tämän miehen kavereita tai haluaisitko tavata?
    Kun sun masennus on helpottanut, onko ihmisten, esim. vanhojen tuttujen tapaaminen helpompaa vai tunnetko vielä häpeää?
    Kauheasti kysymyksiä... lukijasi ovat vain uteliaita uuden tilanteen johdosta! :) Ja varmasti kaikki tsemppaamme sua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeillaanpas taas... Olen yrittänyt vastata tähän varmaan kymmenen kertaa, mutta kommentti ei vain lähde...! :/

      Eli siis, kyllä he ovat iloisiakin, mutta väkisinkin olen nyt enemmän pois kotoa. Tämä on rankka tilanne kaikille, koko ajan vähintään joku toivoo, että olisin toisaalla ja minä yritän jotenkin olla kaikkialla yhtä aikaa ja... Ehkä se tästä asettuu omiin uomiinsa.

      En todellakaan haluaisi, mutta päivämäärä on jo sovittu parhaan ystävän tapaamiselle ja olen paniikissa!! :D En tiedä, mitä tapahtuu, jos hän inhoaa minua... :/ Mutta parempi sekin kuin vanhemmat, kai... :D

      En ole tullut ajatelleeksi, mutta kyllä kai... Ei se ajatus tosiaan tunnu yhtä pahalta! En nyt vieläkään mitenkään innoissani ole, mutta en enää välitä niin kovasti siitä, mitä muut ajattelevat.

      Kiitos! :) Lukijani ovat olleet aina niin ihanan kannustavia ja jaksaneet tsempata minua kaikissa elämäntilanteissa ja tunnen siitä suurempaa kiitollisuutta kuin osaan sanoakaan! :) Se on aivan ehdottomasti bloggaamisen paras puoli! :)

      Poista
    2. Hei se onnistui!!! Vai onnistuiko, näkyyhän tuo kommentti???

      Poista
    3. Jeps. Mullakin tuo kommentti hävisi kun lähetin sitä, mutta onneksi olin kopioinut sen.
      Eikö ole toisaalta kiva, että sua kaivataan? :) Ja hyvin se tapaaminen menee, olet vain oma itsesi! :) Vaikuttaa siltä, että kyllä tämä Marsupilami susta tykkää... ;)

      Poista
    4. Okei... En tiedä, mikä tässä nyt on ongelma. :/

      No onhan se! Ja ihanaa, että joku muukin kaipaa kuin vanhempani. :) Toivottavasti se sujuu, se on vähän huonompi homma, jos hänen paras ja vanhin ystävänsä ei pidä minusta! Mutta en ole koskaan oikein osannut olla kuin minä. :)

      Minulla ei edelleenkään ole aavistustakaan, mitä hänen päässään liikkuu, mutta jostain syystä meillä menee juuri nyt loistavasti! Paljon paremmin kuin ennen eroa! Outo juttu! Toivon, että hän edes vähän tykkää minusta. :)

      Poista
    5. Hän on varmaan tajunnut että olet hieno tyyppi ja sitten ihastunut suhun! Siitä se lähtee... :)

      Poista
    6. Ja tähänkin kyllä jo vastasin... :/

      Mutta kiitos, tuo oli ihanasti sanottu! :) En sitten tiedä, onko se niin, mutta ei auta kuin toivoa! :)

      Poista
  5. Parhaan ystävän tyttöystävä on se kriittinen komponentti, sitä parasta ystävää tuskin loppupelissä hirveästi kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä...! Toivottavasti se sujuu hyvin! :) Tosin Marsupilamikaan ei ilmeisesti ole kauheasti hänen kanssaan tekemisissä, lähinnä ystävänsä.

      Poista
  6. Tosi hienoa, että olet löytänyt seuraa! Ota nyt elämästä ja "uudesta itsestäsi" kaikki irti :). Sinulla on oikeus iloita ja nauttia tilanteesta, johtaa tämä sitten mihin tahansa. Olet ollut ihan uskomattoman rohkea... Kunpa itse pystyisin samaan.

    Pakko kuitenkin muistuttaa: SINÄ ANSAITSET PAREMPAA. Loppuelämää ajatellen. Kenenkään ei kuulu elää suhteessa, missä on koko ajan pelko, että tulee jätetyksi ihan puskan takaa jne. Ja joo, ainahan jättötilanne voi tulla, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan. Itselläni on todella huonoja kokemuksia miehistä... En oikeastaan edes tiedä mitä on olla normaalissa parisuhteessa. Siis joka suhdetta (pitkiäkin) on leimannut epävarmuus miehen puolelta ja siitä on oikeastaan tullutkin minun "normaalini". Siitä, ettei tiedä mitä on ensi viikolla tai onko miehen kanssa edes ylihuomenna. Mutta ei sen kuulu olla sellaista.

    Kuitenkin: Olen tosi iloinen puolestasi. Nyt olet saavuttanut jonkun sellaisen etapin, miltä ei ole paluuta takaisin :). En välttämättä usko "siihen oikeaan" (siis yleensä ottaen), mutta uskon, että sinulla ei ole yksinäistä tulevaisuutta. Oli se sopiva kaveri sitten tämä mies tai seuraava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Yritän parhaani! :) Ja toivotan sinulle rohkeutta tehdä mitä ikinä haluat! :)

      Ehkä minä olen typerä, mutta olen taas alkanut tuntea toivoa meidän suhteemme... Tämä on ollut ihan erilaista eron jälkeen! Tosin herää kysymys, että miksi... Aivojensiirtoleikkauksethan on vielä tulevaisuutta, eikö niin? Toiset vaihtoehdot ovat identtinen kaksonen ja jonkinlainen ulkoavaruudesta kotoisin oleva eliö, joka on pesiytynyt hänen aivoihinsa... Meillä sujuu miljoona kertaa paremmin kuin ennen eroa, mutten tiedä, uskaltaako siihen luottaa, koska en ymmärrä, mitä ihmettä tapahtui?!! No, aika näyttää. :)

      Sen olen kuitenkin päättänyt, että tämä on sekä toinen, että viimeinen yritys. En lähde mukaan sellaiseen, että joka toinen viikko erotaan ja sitten ollaan taas yhdessä. Mutta olen toiveikas. :)

      Kiitos! Minäkin toivon niin, mutta jo tämäkin on minulle aivan valtavan suuri juttu! :) Se on enemmän kuin koskaan uskoin kokevani.

      Poista
  7. Minun mieheni, jonka kanssa olen elänyt uskomattoman hienon nuoruuden ja yhteiset 20 vuotta näin aikuisuuteen asti, jätti minut yllättäen viime kesänä.

    Kyseessä oli toinen nainen ja mies oli poissa kokonaiset kolme päivää (minulle aika oli ikuisuus ja kokemus henkilökohtainen helvetti) ja sitten hän palasi. Samana tyyppinä, mutta todella muuttuneena. Täysin järkyttyneenä. Hän ei ollut suunnitellut jättävänsä minua, hän oli totaalisen kauhuissaan siitä että teki niin. Johtui kai siitä, ettei moraali antanut periksi tehdä mitään kiinnostuksen kohteen kanssa, ennenkun minä olin tietoinen. Ja sitten kun hän käveli ulos yhteisestä kodistamme hän yllättyi siitä että hänenkin maailmansa hajosi.

    Hän tajusi mitä oli menettänyt.

    Sama voi olla sun miehellä, ehkä hän ei tahdo menettää sinua. Heittäydy, usko ja toivo, koska vaikka olisit kuinka varuillaan, niin sun sydän ei säry yhtään vähempää jos käykin huonosti. Ja jos käy hyvin, niin mikäs sen mukavampaa ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, mitä ihmettä, minä vastasin tähän kommenttiin maanantaina...?!?! En nyt sitten tiedä, milloin tai miksi se on kadonnut tai ehditkö lukea sen, mutta vastaan nyt kuitenkin varmuuden vuoksi uudelleen!

      Siis: En voi edes yrittää kuvitella, miltä sinusta tuntui, kun jo minulle lyhyestä suhteesta eroaminen oli rankka kokemus! Mutta ehkä mies sitten oppi jotakin ja suhteenne on nyt jopa parempi? Onneksi loppujen lopuksi kävi kuitenkin hyvin! :)

      Minulla ei edelleenkään ole aavistustakaan, mitä tämän minun tyyppini päässä liikkuu, mutta juuri nyt meillä menee hyvin ja yritän vain keskittyä nauttimaan siitä. En voi elää niin, että koko ajan pelkään hänen lähtevän, joten yritän parhaani ja jos se ei riitä, se ei sitten vain riitä. Ainakaan ei tarvitse myöhemmin katua! :)

      Ja pahoittelut tästä kommenttiongelmasta, en tajua, mikä näissä nyt on vialla...! :(

      Poista
    2. En ehtinyt nähdä kommenttiasi, kiva kun jaksoit kirjoitella uudestaan :)

      Suhde on ehkä parempi. Ainakin erilailla avoin ja saan paljon enemmän hellyyttä... Mies tajusi rikkoneensa minut pahoin ja on nyt siksikin entistä huomaavaisempi. Tosi vaikea minunkaan on luottaa, ettei tuo lähtisi uudelleen, mutta päivä kerrallaan... Mies sanoo ymmärtävänsä ja kertoo toivovansa että joskus vielä luotan, vaikka vasta sitten kun on kulunut toiset 20 vuotta ja hän on yhä tässä. Aika söpöä itseasiassa :D

      Ei sitä ikinä tiedä, joten pitää yrittää ottaa rennosti ja nauttia kaikesta mitä eteen tulee. Tsemppiä sulle ja onnea teille!

      Poista
    3. Tämä kommenttiongelma on nyt harmillinen... :/

      Kiva kuulla, että erosta seurasi jotain hyvääkin. :)

      Ja kiitos kovasti kannustuksesta! :)

      Poista